torstai 6. maaliskuuta 2008

Valle d'Aosta - day 7

To 6.3

Toinen päivä putkeen Courmayeur:ssa. Masa ja Kettunen jäivät Pilaan ja offariporukka siirtyi katsomaan olisiko Punto Helbronnerille asiaa tänä päivänä. Aamu oli kylmä, jopa laaksossa oli pakkasta. Kun tapasimme oppaamme Valerion hän ehdotti että Toulaa ei lasketa sillä on kovin tuulista ja kylmä. Laitoimme valjaat ja valmistauduimme siirtymään valkoiseen laaksoon. Matkalla ylös huomasimme kuitenkin kelin olevan ylhäällä mitä mainioin. Aurinko paistoi ja mietimme missä se tuuli on? Jäätikön reunalta lumet oli kumminkin puhallettu hieman kauemmas, joten yöllä oli ollut mylläkkää. Päätimme laskea Toulan ja sen jäälkeen laakson. Toulan jäätikölle siirryttäessä oli hurjat varoitukset jäätikön vaaroista, lumivyöryista, sekä Ortovox:n piippari testi, joka kehotti kääntymään takaisin, mikäli piipparia ei vaatetuksen alta löytynyt. Meillä toki löytyi toimivat vermeet omasta takaa, vaikka opas niitä olisi tarjonnutkin. Hiihdimme lyhyen matkaa jäätiköllä ja laskeuduimme sitten köydellä pitkille metalliportaille josta pääsimme laskumme alkuun.


Toulan alku tultiin alas köydellä... Jäätikön reuna oli jyrkkä ja liukas ja alhaalla kiviä.


Portaiden jälkeen alkoi mukavan jyrkkä pehmeä kenttä. Ossin kanssa laukastiin pari vyöryäkin(pientä, mutta ensimmäinen kokemus jalkojen alla liikkuvaan patjaan). Opas vaan nauroi.

 Toulan alku oli mahtavaa pehmeää lunta, joka oli sopivan jyrkkää taidoillemme. Vain pieni korppu pinta lumen päällä erotti lumen hienosta puuterista. Korppu ei kuitenkaan haitannut jos vauhtia oli edes hieman. Noin puolessa välissä laukaisimme Ossin kanssa 2 pientä lumivyöryä ja opas naureskeli partaansa ja vittuili, ku kysyimme onko vaarallista...
Loppupätkä oli aivan surkeaa jäätä, mutta mitä muuta voi odottaa eteläseinämältä. Ei muuta kuin takaisin ylös kabiinilla ja lyhyt kahvihetki Italian korkeimmassa baarissa.


Laaksossa oli kuvankauniit maisemat.


Valle Blanche oli loiva mutta todella kaunis laakso, jossa turisteja riitti. Alku Helbronnerilta oli mahtavaa pehmeää lunta, mutta oppaasta ei saanut kauaksi laskea crevassejen takia. Teemu eksyi istuskelemaan serakkiseinämän alapuolelle johon oppaamme vaan totesi ”Nooo Cohones!!” ja huuteli pojan pois sieltä. Loppulaaksossa ei maisemia lukuunottamatta ollut muuta kuin hiihtelyä. Chamonixista päästiin alas kivalla rinnejunalla ja alhaalla odotti ranskalainen Birra?
Gps-album versio:

Tarkemmat gps-tiedot ja lisää kuvia:
Toulan jäätikkö ja Valle Blanche

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti