Lyngen
9.4.2009
Keskiviikkona puolen päivän jälkeen aloitettu reissu sai jatkoa heti aamutuimaan, kun lähdimme siirtymään kohti pohjoista Oulun välietapilta. Ouluun olimme saapuneet Tampereelta ennen puoltayötä vaiheikkaan avainten hakureissun jälkeen.
Matkaa oli taitettavana vielä melkein 1000 km ja kello oli lähtöhetkellä 6. Juholle haettiin Ylläkseltä vielä trangia, jotta ruoan lämmitykseen oli riittävästi vermeitä. Autoon ei juuri trangian ja viime hetken ostosten lisäksi muuta mahtunutkaan. Ossin sitikka oli kohtuu pullollaan.
Kilpisjärven jälkeen maisemat muuttuivat yhä jylhemmiksi. Meren rannalla vuoret nousivat jo toista kilometriä korkeina.
Heti Kilpisjärven jälkeen maisemat alkoivat muuttua radikaalisti dramaattisempaan suuntaan. Vuorta tuntui nousevan joka kulman takaa edellistä massiivisempana. Mahtavaa. Lunta ei kuitenkaan näkynyt liikaa.
Vuonojen läheisyys ei tuonut toivottavaa runsasta hankipeitettä. Furuflatenin kylän liepeillä sitä oli kuitenkin riittävästi, jotta parkkipaikalta saatiin vetää suoraan sukset jalkaan ja karvat pohjiin. Yllätykseksemme löysimme parkkikselta ainoana kävijänä suomen rekisterissä olevaa menopelin. Sitten vaan ahkiota vetämään kohti Daltindenin alla olevaa laaksoa.
Alkumatka piti sisällään arviolta 5-7 km matkan tarpomista joenpiennarta ylämaalle. Alkuinnostuksessa ja kokemuksen puutteessa tuli useammaltakin matkaajalta tehtyä vikaliikkeitä varustelussa. Rinkan kantaminen ja ryhmän kesken ahkion vetäminen ei ollutkaan ”walk in the park” vaan hikeä sai pintaan jo alkumetrien jälkeen. Onnekseni tajusin itse noin 40 minuutin kävelyn jälkeen, että nyt on parasta pistää tauko ja kaivaa rinkasta 2 ohuet laskusukat ja laittaa jalkoihin jotain muuta kuin perus tennissukat. Onnekseni jalkoihin oli vasta muodostumassa punotusta, eikä rakkoja vielä ollut. Pelastin tällä liikkeellä seuraavien päivien hampaiden kiristelyn rakot jaloissa.
Maisemat olivat kansallispuistomaiset vuorten kohotessa joenuoman molemmin puolin yhä korkeammalle. Ehkä joen sijaan olisi parempi puhua purosta, sillä tässä paikoin vain muutaman metrin leveässä uomassa oli vettä ehkä 20 cm.
Uoman auetessa laaksoksi löytyi leiripaikkammekin. Matkalla törmäsimme suomalaiseen telttailijaan, joka oli itsekseen päättänyt tulla randoilemaan näihin kauniisiin maisemiin. Melko rohkeaa toimintaa sanoisin.
Ryhmäteltan pystytys sujui mukavasti, telttakangas olisi vain voinut olla hieman kestävämpää...
Olimme ahkiota vedellessämme jakautuneet kahteen porukkaan. Ainiin, ehkä tässä vaiheessa olisi hyvä kertoa ketä reissulla oli ylipäätään mukana. Edellä menivät Jani, Lari ja Anssi. Jäljempänä ryhmä sisälsi Ossin, meiksin, Tuomaksen ja Juhon. Kun me jälkimmäisessä porukassa tulimme leiripaikalle ahkiota vetäen, oli telttapaikka osittain jo siivottu lumesta. Ripeästi vedimme ryhmäteltan pystyyn vanhalta inttimuistilta. Tämän jälkeen puuhasteltiin trangialla safkat ja vietettiin loppuilta säätäen päivärinkat seuraavan päivän koitokseen. Ilta tummeni pilvisessä säässä. Keli oli lämmin mutta viileni lupaavasti kohti pakkasta yöksi.
10.4
Perjantaiksi oli suunniteltu heti ensimmäiselle päivälle Daltindenin topitus. Rankka päivä oli siis luvassa. Heräsimme aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä laittamaan puuroa aamiaiseksi. Itseasiassa melkein kaikilla puuro oli aamupalavaihtoehtona.
Lähdimme etsimään sopivaa nousulinjaa noin varttia vaille 9. Sellaisen tapainen löytyikin melko ripeästi jota lähdettiin nousemaan. Lumi oli alhaalla jo aamulla nuoskaista. Päivästä oli ilmeisesti tulossa lämmin, sillä taivas oli pilvinen. Huomisesta ei ollut luvassa parempaa sillä lauantaille oli luvattu sadetta.
Alkuperäinen nousulatumme osoittautuikin reitiksi jollekin paikallisten metsästäjien ansalle, joten reitti ei vienytkään huipulle. Jouduimme tekemään omaa reittiä kohti huippua nuoskalumessa. Siirryimme ansalta ensimmäiselle tasanteelle, josta löysimme oikean nousujäljen.
Sinänsä Daltindenin toppi ei ole alkuukaan vaikea löytää, lähdimme vain liian hanakasti seuraamaan ensimmäistä ylöspäin vievää latua. Ajassa emme hävinneet mitään, korkeintaan vähän jalkojen tuoreudessa, sillä syvään lumeen oli raskasta tehdä uraa.
Parin tunnin nousun jälkeen saimme seuraa 3 hengen suomalaisseurueesta. Seurue oli ilmeisesti noussut mäkiä ennenkin, sillä piakkoin he pyyhälsivät ohi. Samoin teki ilmeisesti Sail & Ski retkikunnan euroopan seurue lyhyine randosuksineen. Oppaan vetämänä seurue tuntui olevan enemmän kiinnostunut ylös nousemisesta kuin laskemisesta. Täysin outoa ainakin meidän näkökulmasta. Omaa nousuamme hidasti useat tauot, sekä yksi osittain hajonnut trekkeri. (selityksen makua, sillä Janihan se ekana sinne huipulle nousi. Todellisuudessa matkaa hidasti vain paska kunto) Tauot olivat tosin paikallaa, jotta keittolounasta saatiin nautittua ja jalat kuntoon seuraavaa pätkää varten.
Huipulta oli hienot maisemat, vaikka pilvistä olikin.
Noin 6 tunnin nousun jälkeen saavuimme huipulle. Itävältalaisoppaan perässä hiihtävä seurue oli juuri lähdössä laskuun. Osa randoilijoista veti rinnettä alas auraamalla ja eräs siellä pannuttikin. Ihme porukkaa. Huipulla otimme muutamia potretteja pilvisessä ja lämpimässä säässä. Huippu oli vain vaivoin pakkasella.
Alas siirryttäessä lasku ei tarjonnut unelmien puuterikenttää, sillä lunta oli sadellut joskus pari viikkoa sitten, ja viime päivät olivat olleet lämpimiä. Ylhäältä korppua ja 3-500 metriä korkeuserosta oli pehmeähköä pakkaslunta ja alempana firniä. Loppulasku olikin mahdotonta mämmiä, jossa kääntyminen oli tuskaa.
Illalla laittelimme suuret annokset ruokaa ja jauhoimme kuraa jäätikön jyrähdellessä alas lähilaaksossa. Ajoittaiset jäätiköltä tippuvat kielekkeiden reunat aiheuttivat lumivyöryjä, joiden äänet kuuluivat kilometrien päähän.
Lerin nuotiopaikalla trangiasafkat maistuivat.
Päivän laskureitti.
11.4
Kello 5:30 ja koko teltta hereillä. Mitä, mitä? No eikai siinä, vettä alkoi sataa ja kaminaa piti alkaa virittelemään tulille (tässä vaiheessa oli jo selvää, että kaasutrangialla priketti ei syty). Ajattelimme, että tässä kelissä ei laskemaan tarvitse lähteä ja pohdimme vaihtoehtoja. Ideana oli joko sateen laantuessa kuivattaa teltta ja lähteä siirtymään kohti Tromssaa. Ai miksi sinne... No miksi ei? Toisena vaihtoehtona oli hengata teltassa koko päivä ja syödä, jauhaa kuraa ja nukkua...
Noh lopulta kumpikaan vaihtoehto ei toteutunut, sillä pilvet alkoivat rakoilla ja vuorien huiput palasivat näkyviin muutaman auringonsäteen kanssa. Keli oli plussalla, mutta päätimme lähteä hiihtämään Jäggevarren suuntaan katselemaan laakson toisen puolen reittejä. Keli oli plussalla, mutta uskoimme ylhäältä löytävämme parempaa lunta. Tuomas jäi kuivattelemaan telttaa, sillä edellisen päivän nousu oli aiheuttanut ilmeisesti nestehukkaa ja heikotusta. Päänsärkyä oli itsellänikin.
Jäätiköiden alle ei parane lähteä. Etsimme nousureitin hieman kauempaa jäätiköltä.
Saimme osaksemme kuitenkin uuden sadekuuron parin tunnin nousun jälkeen, eikä keli enää lupaillut kaunista. Eiku takasin teltoille päätimme, ja laskimme alas reippaaseen tahtiin.
Kuurosade päättyi nopeasti ja lähdimme irtaantumaan kohti autoja ja Tromssaa. Jani a.k.a. Härkä hilasi ahkion koko matkan alas.
Kamat kantoon ja härkä ahkion päähän. Leiri siirtyy kohti Tromssaa.
Kohti Tromssaa ajaessamme katselimme laskureittejä, joita voisimme laskea huomenna päivällä. Lossia odotellessa keli kirkastui ja saimme vihdoinkin aurinkoa ja hienoja maisemakuvia Lyngenin rannalta.
Lyngenin rannalla aurinko näyttäytyi pidemmäksikin aikaa.
Illaksi löysimme majoituksen Skittenelv:stä noin 20km Tromssasta. Skittenelvin lähialueen vuoret näyttivät lupaavilta, ja päätimme käydä huomenna jonkun laskemassa. Illan myötä suunnitelma muuttui ja päätimme, että huomenna lähdetään ja yövytään Oulussa, jotta viimeiset 24h ei mene autossa. Tämä aiheutti pieniä muutoksia aikatauluun. Puolen päivän aikaan pitäisi päästä lähtemään, jotta oltaisiin Oulussa ennen puoltayötä. Pojat ostivat parit mellan Öl:t, sillä keskikaljaa ei ilmeisesti tunneta koko banaanivaltiossa.
12.4
Olipa mukava herätä oikean katon alta leirintäaluemökistä teltan sijaan. Noh, huoneessa kyllä haisi paljon pahemmalle kuin teltassa. Aamusta vain kunnon eväät naamaan ja nokka kohti läheisiä vuoria. Alle puolen tunnin etsinnällä löysimme muutaman skinnattavan vuoren, jolle näytti olevan helppo pääsykin. Reiteistä valitsimme lyhyemmän, sillä nousuun oli käytettävänä noin 3-4h. Reitti osoittautui nopeaksi ja helpoksi. Reitti paljasti hienoja laskulinjoja sekä vuonoinen maisema miellytti suomalaisen tunturinkävijän silmää. Kun vain saisi pilvet vaihdettua sinitaivaaseen niin avot. Paikoitellen lumi oli sateen pehmittävää ja arvelimme, että jyrkimmät kohdat saattaisivat olla vyöryherkkiä. Laajoihin vyöryihin emme uskoneet, sillä pitkiä jyrkkiä alueita ei ollut.
Huipulla oli mahtavat maisemat ja tihkusade alkoi kuin palkinnoksi topituksesta. Huomasin ylhäällä, että olin reppua optimoidessani jättänyt laskuhanskat alas. Käsissä olevat hiihtohanskat olivat litimärät. Pakkaskelissä olisi saattanut vituttaa ankarasti. Onneksi tällä kelillä ei moisia tarvinnut... Laitoimme suksien ja lautojen pohjaan kerroksen Dopea ja eikun korkkaamaan kevään parasta firniä. Kenties Dopen ansiosta luistot olivat todella hyvät ylhäällä ja lumi oli yllättävän hyvää ollakseen firniä. Jyrkimmiltä kohdilta otettiin parit fotokäännökset ja suuntasimme autoille suihkuun ja matkalle...
Lari ja vuonomaisema. Earn your turns. Eipä tällaisia maisemia muualta löydä.
Päivän laskureitti.
Matkalla Ouluun alkoi sataa noin puolen tunnin ajon jälkeen. Sadetta jatkui paikoitellen aina Kemiin saakka.
Seuraavana aamuna Tampesteriin. Da... reissu klaarattu.
