Val d'Isere - 17.3 ja loppulöpinät

17.3
Keskiviikkona oli tarkoitus käydä fotoilemassa ja ottaas videota samoilta pätkiltä missä oltiin oppaan kanssa seikkailtu. Alku ei kuitenkaan lähtenyt hyvin käyntiin ainakaan kuvauksen kannalta(nauha oli täys, eikä viittin päällekkään tallentaa). Teemu jäi viettämään rinnepäivää, sillä ilmeisesti jalat olivat melko jumissa lautalijoille rankaksi käyneiden traverssipätkien jälkeen. Suuntasimme aamusta taas heti bussilla le Fornetin alakabiinille ja sieltä pyramides-expressin kautta signal hissin toppiin. Tästä alkaa la Grande Valle. Laakso joka huhujen mukaan lasketaan puhki 2 tunnissa dumpin jälkeen. Laasko on siis todella helposti saavutettava hissioffari, josta pääsee helposti laskemaan kabiinin ylä-asemalle, tai vaikka ala-asemalle jos lumi tilanne on hyvä. Tästä saakin jo hyvän korkeuseron pelkkää offaria, jossa on reittivaihtoehtoja useampaan otteeseen.

Päästiin laskemaan kivoja kuruja, ja jyrkkää riitti. Kuvassa Joel

Grande Valle ja Signal hissin takamaasto. Tämä on tosiaan mukavaa laskettavaa ja jos lunta on tullut niin suorastaan mahtavaa...

Jälkeenpäin on vituttanut, etten viitsinyt käydä lainaamassa kameraa Grimentzin reissulla rikkomani tilalle. Nyt mukana oli vain N95nen ja paskoja kuvia sillä saa. Liian kirkasta, kontrasti ongelmia ja valkoinen palaa puhki lähes jokaisessa aurinkoisessa kuvassa (joita tällä reissulla siis riitti). Kaiken muun hyvän lisäksi kasetille johon oli tarkoitus videoida saatiin otettua vain yksi pätkä kunnes huomasin, että nauhallahan on viime kauden Grimentz pätkää. Eikä sen päälle passaa kuvailla. Päätimme kuitenkin laskea pari siivua grande Vallea ja sitten puolelta päivin kävimme laskemassa Mal Passen.

Mal Passe reitti laskee le Fornet:n kylään. Tätä reittiä ei saa laskea joelle asti jos mielii tulla turvallisesti.

Iltapäivän aluksi kävimme syömässä le Fornetin ala-asemalla ja suuntasimme hostellin kautta kohti eilistä kurua, joka oli tarkoitus kuvata uudelle kasetille. Tältä iltapäivän reissulta saimmekin muutavan nätin foton sekä uskoakseni hyvää videomatskua (saan ne käsiini vasta hieman myöhemmin, mikäli Juho toimittaa ne tällä kertaa). Joeli päätti harjoitella vähän droppia kuruun lähdössä ja vähän kitisin sille, että keksin parempiakin paikkoja reenailla, mutta onneksi se meni nätisti. Itse onnistuin laittamaan sukset ristiin myös kurun kuumottavimmalla pätkällä, ja hetken aikaa uskoin meneväni katon kautta ympäri. Onneksi sain pelastettua tilanteen vielä jollain ilveellä ja pääsin kurun alas pystyssä ja mahtavissa fiiliksissä. Kaikki tuli kasetille. Odotellaan jännityksellä mitä on.

Illasta menimme Morikseen legendaarisille hampurilaisille. Kenellekään ei jäänyt nälkä. Nämä purilaiset pitävät lupauksensa. Osaan pienemmistä (isoja nämäkin) purilaisis aterioista kuuluu vielä olut, jossa yhteishintaa tulee muistaakseni noin 14 eskoa. Nam.

18.3 Torstai
Teme oli taas messissä ja päätettiin käydä näyttämässä jotain paikkoja mitä eilen löydettiin. Traversseihin kyllästynyt teemy vietiinkin aamusta signalin taakse ja laskettiin grande valle alas asti. Mukavaa pätkää.
Näimme rinnekekejä. Masa ja pojat kertoivat Cugnai-hissin takaa aukeavan laakson jonne laskee paljon offarihiihtäjiä. (ja vanhempia ranskattaria hiukset hulmuten)
Kävimme Joelin kanssa laskemassa Tunnelin. Kyseiseen rinteeseen vei siis "only for very experienced skiers" hissi, johon ei edes lautailijoita päästetty. Sompa oli pahimmillaan 60 % jyrkkä, ainakin kylttien mukaan, mutta kyllä tuosta lautailijat mielestäni olisivat selvinneet. Ylhäältä lähti sitten sähkökaapin näköisten ovien takaa tunneli harjanteen toiselle puolelle jossa odotti vähintään laskemiemme offaripätkien kaltainen hoitamaton musta rinne. Rinteessä oli turva-aidat pienen jyrkänteen kohdalla ja kohta mistä rinne meni oli laskettu murkulalle, josta paikoitellen pilkotti muutamia kiviä. Laskimme ennen jotain lähes 60v ranska pappaa ja päätimme mennä tuosta ennen kuin pappa tulee kolaamaan. Laskin edeltä ja pyrin väistämään kivet kohdasta joka olisi pitänyt liu uttaa kantilla. Joeli lähti laskemaan perästä ja tuli kohtaan josta olin noussut väistämään kiviä hieman turhan vauhdikkaasti. Tuloksena molemat sukset korkkasivat ja mies leuka edellä alamäkeen ohi alla häämöttävien kivien. Kohta oli sen verran jyrkkä, että vauhti ei siis tästä todellakaan hidastunut, ennen kuin puolessa välissä mäkeä kun mies oli päässyt kääntymään ja iskemään monot rinteeseen... Shiit. Onneks ei sattunut. Noh, parastahan tässä oli se pappa, joka perästä tuli ja liuutteli kantilla mäen alas keräillen Joelin kamat.. Merci, merci... jä lähdettiin häpeissään pirun äkkiä...

Seuraavaksi suuntasimme katsastamaan mitä Kuk panee takana on... Alkutraverssin takaa aukesi todella kaunis kalliomaisema ja laskimmekin massiivisen kallioseinämän viertä.

J

Joel pääsi tykittämään jylhissä maisemissa.

Tuli mieleen aivan Matterhorin seinämän vieressä menevä rinne. Tosin pienemmässä mittakaavassa. Täällä olisi mahtava laskea jos maassa olisi pehmoista, mutta kun ei. Tälläkin pätkällä riitti valittavia reittejä haluttavan haasteen mukaan. Erityisesti alempana olevat kurut olivat paikoitellen tosi kuumotuksia. Toki nämä huomasi vasta kun oli ensimmäisellä laskulla kastastanut hieman mestoja. Reitti laski laakson pohjalle ja kummastukseksemme löysimme alhaalta ravintolan, vaikkei rinteitä näkynyt missään. Kyseessä oli siis todella suosittu offarireitti, johon eksyy mm. edellä mainittuja vanhempia ranskattaria hiukset hulmuten ja päivää paistatellen. Taas oli vähän näpäytys itsetunnolle kun hetki sitten oli tuntunut, että laskee jotain kovempaakin pätkää. Todellisuudessa taisi tulla löydettyä paikallisten Valle Blanche.

 Vasemmalla juho ja reitti mikä Cugnailta laskee. Oikealla Teemu ja ansaittu bisse.


Anyways olut maistui ja Teemulla sattui sellainen olemaan repussa. Parit hörpyt mieheen oli juuri sitä mitä aurinkoisena päivänä tarvitseekin.. Suuntasimme hyvän päivän jälkeen aurinkoiselle terassille!
Illalla kovat Uno pelit ja pastat naamariin. Lisäksi shoppailua kylän todella laajassa merkkiliike valikoimassa. Ihme kyllä melko pienellä satsauksella noista liikkeistä lähti tavaraa mukaan. Itse en löytänyt mitään ja edes Kosola ei ostanut Peak myymälää tyhjäksi. (suomesta saa muka halvemmalla)

Cugnai paikallisten Valle Blanche(kenties) kulkee tästä

19.3 Perjantai. Yhdet vielä ja sitten lasku.
Teemu jäi taas rinnepäivää viettämään. Päivä oli jo aamusta asti todella lämmin. Suuntasimme Joelin ja Juhon kanssa vielä kerran etsimään uusia reittejä mal Passesta. Lähdimme haikkaamaan heti lähdöstä oikealle aukeavaa seinämää, jotta saavuttaisimme edes muutaman puuterikäännöksen. Itsellä oli ainakin melkoista puuskutusta koettaa totutella haikkaamaan 3400 metristä lähtien ylöspäin jo valmiiksi rääkätyillä jaloilla. Joel oli tutusti kovimmassa haikkauskunnossa. Juholla oli jalat ehkä pahiten rikki ja hän saikin kuvausnakin. Saavutimme parin kymmenen minuutin nousulla hyvän siivun pehmeää kivaa lunta, muttei putskua kuitenkaan. Alaspäin suunnatessamme otimme vasemmanpuoleisen linjan josta löytyi hyviä linjoja. Yksi vanhempi kohtuu kokoinen laattavyörykin spotattiin. Olimme kuitenkin kohtuu turvallisin mielin, sillä päivän vyöryluokitus oli laskenut ykköseen. En muista olenko aikaisemmin moisella luokituksella laskenutkaan.
Keskipäivällä suuntasimme Grand pro hissiltä etelään kohti telecabinea. Tämä oli meille täysin uusi aluevaltaus ja todella loiva offipätkä joka oli aivan auringon pehmittämä. Lähtemällä suoraan vasemmalle hissin yläasemalta olisi päässyt todella kovan näköisiin mestoihin. Emme todellakaan suunnanneet sinne ilman opasta, vaan laskimme oikealle, minne näki selvästi mitä edessä odottaa. Ylimääräisiä riskejäkään emme halunneet näin pehmeällä firnillä ottaa.

Tästä jatkettii Cugnain suuntaan. Todella firni pätkä. Maisemat olivat kohdillaan

Reitti laski saman tuolihissin luo johon eilinen Cugnai hissin takamaasto oli päättynyt. Päätimme laskea tuon reitin vielä toistamiseen ja kuvailla hieman viimeisen päivän päätteeksi. Keli oli kuin morsian. Ainakin yhtä kuuma. Alhaalla oli varmaan 10 astetta ja oltiin kuitenkin vielä yli 2000 metrissä. Saimme viimeiseltä siivulta vielä toivottavasti hyvää matskua ja alas laskettaessa reittivalinta ei ollutkaan niin helppoa kuin edellispäivän katsastuksen perusteella odotimme. Kuruja on todella vaikea katsoa ylhäältäpäin ja alastulossa olikin pientä ongelmaa. Laskimme Juhon kanssa viiston pätkän, joka oli niin kapea, etten uskaltanut edes lähteä kääntymään , sillä alapuolella oli matala jyrkänne ja kalliota. Kantit pitivät onneksi hyvin ja pääsimme alas turvallisesti. Joeli tuli toista reittiä, joka oli tällä kertaa parempi valinta ainakin lumellisesti, eikä sisätänyt turhia riskejä.
Illalla pakkasimme kamat valmiiksi aamun klo 3:50 lähtöä varten ja suuntasimme kaljalle. Raipe johdatti osan jengiä vielä jatkamaan iltaa, josta ainakin Juho kärsi seuraavana päivänä. Yöllä ei meidän kämpässä miehiä kuulunut, ennen kuin arviolta reilua tuntia ennen lähtöä ovi kävi ja mies örisi yläpetiin.

La.
Lentokentälle selvittiin ja koneeseen päästiin. Tuliaiseksi ostin pullon uutta viskituttavuutta. 16v Juraa. Tuskin maltan odottaa maistaa Islayn herkkuja.

Val d'Isére - Ranska - Opaspäivä

16.3 Opaspäivä

Meillä oli tarkotus hankkia jostain opas jo alunperin, mutta YouTravelilla oli alennettuun hintaan TopSkin oppaita tarjolla. Päädyttiin ottamaan 2 kaveria mukaan oman porukkamme ulkopuolelta (Juha ja Mikko). Oppaaksemme tuli Boris. Boris oli mukava kaveri ja aloitti päivän pienehköllä testillä. Pikku haikki Borsat hissin vierestä ylös ja alas North face of Borsat, jossa harjoiteltiin murkuloiden laskutekniikkaa, jota kuulemma tarvittaisiin myöhemmin päivällä. Onneksi keli ei ollut niin pilvinen kuin oli luvattu. Tämän testin jälkeen lunastettiin ilmeisesti paikka paremmille siivuille, sillä pätkä ei suurempia haasteita tarjonnut. Mikko kyllä pannutti katon kautta ympäri, mutta onneksi opas ei tainnut huomata. Pilvet kaikkosivat lähes kokonaan heti aamuisen testin jälkeen.

Boris katsoo, että kuluaari lasketaan turvallisesti.


Seuraavaksi suunnttiin Tignesin suuntaan ja laskimme siivun Tongue of Glacier. Reitti kulki jostain Lanches hissin nousijan oikealla puolella lähellä Motten pohjoista reunaa.

Kurun jälkeen offariryhmämme suuntasi takaisin hisseille.

Kuten luvattu oli alussa oli muutama morguli ja siitä sopivan jyrkkä pätkä joka aukeni hieman loivempana suurelle kentälle. Reitti oli laskettu useasti, mutta tarjosi sopivan jyrkkää pätkää harjoiteltavaksi. Siivun päätteeksi laskimme Val Claretin kylän kautta seuraaville haasteille.

Seuraava siivu oli sopivasti haastavampi ja hieno maisema reitti Val Claretin edustalla. Kurun nimeä en muista, mutta laskijan oikealla puolella oli Roches de la Petite Palme. Kuru alkoi jälleen hieman kuumottavilla murkuloilla ja traverssilla kapeahkoon alkuun ja leveni alas asti kohti hissejä jotka näkyivät alhaalla. Matkalla oli muutama kivi haasteena, jotka oli kuitenkin helppo väistellä. Lumivyöryjä ei liiemmin tarvinnut pelätä, sillä tämänkin kurun lumi oli todella stabiilia ja kovaa, muttei kuitenkaan jäistä. Kantti puri hyvin ja tarjosi hyvät edellytykset jyrkkiin käännöksiin.

 Kuru alhaalta rinteen reunasta kuvattuna (reitti keskellä)

Tämä kuru oli hauska pätkä, ja tarpeeksi kuumottava alkuviikon tarpeisiin. Muutaman kiven joutui väistämään.

Aamupäivän päätteeksi tai no.. iltapäivän aluksi teimme pienen 15 minuutin nousun Combe Fólle sompahissin yläasemalta. Haikin jälkeen traverssia hetki ja pieni nousu toi hienolle Pointe du Lavachet:ltä lähtevälle kurulle. Lähtö oli tähänkin jyrkkä ja se laskeuduttiin sivuttain. (myöhemmin myös dropilla) Tämä kuru oli jyrkkä ja pidempi kuin edelliset. Lumi oli paljon parempaa ja maisema hieno. Kenties reitti ei innostanut niin useaa laskijaa pienen haikin takia sekä huonon haivaittavuuden takia.

Pointe du Lavachet reitti. Tämä oli todella mukavalla lumella

Laskimme suoraan Le Cretin bussipysäkille ja suuntasimme syömään Le Fornetiin. Annokset olivat hyvät mutta jälleen kerran hintavat. Boris veti jättisetin ruokaa ja mietimme miten hän jaksaa enää laskea. Boris totesi että eihän tässä mitään, kun hissi vie ylös ja painovoima alas. Lisäksi seuraavassa kabiinissa kerkeää ottamaan torkut (13min nuosu).
Päivän päätteeksi laskimme Mal Passetin laaksoon. Opas kertoi, että laakson pohjalta ei pääse läpi vaan on riski tippua jokeen joko jään ylitysreittiä, tai kallion reunalta, mikäli yrittää kiivetä pois erittäin jyrkkiä seiniä. Viimeksi 2 vk sitten pari saksalaista oli laskenut alas, joista toinen oli kuollut yrittäessään kiivetä pois. Onneksi ei siis eilen menty...
Laakso ei sinäänsä tarjonnut muutamaa hyvää siivua lukuunottamatta laskennallisia haasteita, mutta lumi oli paikoitellen hyvää johtuen korkeudesta. Lähtö oli 3400 metristä. Maisemallisesti sanoisin laakson vastaavan lähes Valle Blanchea. Tosin vuorihuiput olivat Blanchella majesteettisemmat. Ainakin keli oli mahtava.
Passen loppu laski mustan rinteen päätekohtaan randohiihtäjien ja turistien kävelyreitille. Tätä lykkimällä 10 minuuttia saavuttiin Le Fornetin alakabiinille. Päivä oli täysi ja suuntasimme toki Morikseen oluelle. Harmi vain että Juho oli unohtanut avaimet ja muut jäbät odottelivat meitä kämpillä... Sori jäbät..
Mahtava päivä, vaikkei putskua löytynytkään.

Val d'Isére - Ranska

Val d'Isére Kauden 2010 odotettu alppimatka

13.3.2010
You travel pakettimatka testissä. Yöunet jäi vähiin, kun matka alkoi lauantaina aamuyöstä klo 01:45. Tällä kertaa matkalla oli messissä Juho, Joel, Teemu, Raine, Matti, Markus ja meiksi.
Kamat saatiin lentokoneeseen ilman ylipainomaksuja, kunhan painot ovat ryhmällä sallituissa rajoissa. Tämä on kätevä tapa säästää ylipainorumba kentällä, eikä tarvitse siirrellä tavaroita kaverilta toiselle. Perillä odotti vip bussi ja oppaamme Sari.

Huoneistohotellimme Jardin de Val

Bussimatkaan kului reilu kolmisen tuntia. Kylään saavuttaessa silmiin pisti ensimmäisenä hienot rakennukset ja ympäröivät vuorijonot.
Huoneistohotellimme (Jardin de Val) huoneet saatiin vasta kolmen tienoolla. Tämäkin vasta, kun luvattiin pedata omat sängyt. Tällä säästettiin pari tuntia odottelua. Osa porukasta säntäsikin heti mäkeen 1,5 tunniksi. Pari mäkeä riitti kuvan saamiseen rinneprofiilista. Jyrkkää oli. Kaikki olivat yön matkustuksesta väsyneitä ja painuimmekin kasilta unille...

14.3
Ja kasilta ylös. Eikä tippaakaan liikaa unta.
Kelit jatkuivat aurinkoisina ja viileinä. Suuntasimme Tignesiä kohti katsomaan jäätikköä la Grande Mottea (3456m). Laskimme ensimmäisen päivän koko porukalla, sillä tarkoituksena oli tutustua tähän järkyttävän suureen hiihtoalueeseen.
Ai niin, ensimmäisen päivän ekalla kunnon laskulla tuli pahin tälli. Kosolan kanssa laskettiin yhteen. En tiedä miten noin puskista voi tulla kaveri kylkeen mutta onneksi ei mustelmia lukuunottamatta loukkaannuttu.
Iltapäivällä testattiin Juhon ja Joelin kanssa onko lumi hyvää korkealla ja haikattiin pari pientä pätkää. Lumi oli hyvää ja ei sitä jyrkkähköä offaria pääse suomessa liikaa treenaamaan.

Haikattiin pari siivua pientä harjannetta Tignesin puoleisen parkin yläpuolella lähellä Col du Paletin hissiä.
Nämä siivut olivat varmaan 20-30 asteisia, mutta sopivat hyvin ensimmäisen laskupäivän lämmittelyksi ja korkean paikan kiipeilyharjoitteiksi hieman alle 2800 metrissä.




15.3
Maanantaina keli oli kylmä ja aurinkoinen. Suuntasimme koko päiväksi Solaisen puoleiselle Glacier de Pisaillas:lle. Tämä jäätikkö on nykyään melkein kadonnut ja hyvin stabiilin oloinen.
Matkalla oli siisti tuolihissi joka nosti kyytiläiset vuorijonon yli, eikä päälle kuten tavallista. Huipulla kuuli useamminkin huudahduksia hissiläisiltä kun seuraava laakso ja jyrkkä seinämä alas aukeni harjanteen päältä.

Tänään laskimme jo enemmän offaria. Käytiin katsomassa laaksoon Gorges de Malpasset. Onneksi ei menty jälkien perässä, sillä kuulimme seuraavana päivänä oppaaltamme kauhutarinoita laakson pohjasta, jossa jyrkkä joenuoma (joka ei todellakaan ole ylitettävissä ympäri kauden) vaatii ihmishenkiä lähes joka kuukausi.

Kyllä tästä kyltistä varmaan tajuaa, että parempi on tietää minne laskee. (valkoinen osa ylhäällä varoittaa siis Malpassen läpi-pääsemättömästä alaosasta, muu koskee kansallispuiston eläinten häiriköimistä)

Sinänsä kummallista, että kaikki varoitukset olivat vain ranskaksi. Laskettiin takaisinpäin perääntyneenä le Pays Desert valleyn kauniiseen maisemaan.
Täällä saatiin parhaat offit tähän mennessä ja pehmeää laskua

Juho tyylittelee le Pays Desertillä.

Le pays desert reitti

Iltapäivästä mentiin ruokailun jälkeen katsastamaan vielä Signal hissin takaa lähtevä de Grand Vallon. Juuri kun pääsimme jyrkällä (50%) hissillä ylös niin keli veti pilveen. Jäimme odottelemaan ja katsottiin vierestä parit liitäjät jotka lähti pilveen (hullut). Teemu ei lähtenyt mukaan laakson valloitukseen vaan me mentiin kolmestaan ja heti vähän alempana näkyvyys parani. Loppujen lopuksi saatiin hyvä lasku.
Illalla ravintolassa 1789 (olikohan oikea luku: ranskan vallankumouksen vuosi) söimme mahtavat grilliruoat. Oppaamme järjestämällä illallisella tarjoiltiin lihaa, ja pöytiin tuodut grillit olivat mahtavat. Niissä oli mukava käristää liha sopivan mediumiksi. Perunalisukkeet sekä kastikkeet olivat myös vertaansa vailla. Tre bien! 
[tänne parit grillifotot]

Ylläksen pikapyrähdys vai pitkä viikonloppu

26-28.2 Viikonloppu Ylläksen kupeessa

Tällä kertaa luvassa oli ns. pariskunta reissu. (eli B luokan kuten pojilla on tapana sanoa ;)) Kohteena oli Juhon mökki ja välietappina päätettiin katsastaa Outin kämppä Oulussa. Junalla siis ensin Ouluun, josta otettiin Suberb alle ja sieltä aamu seiskan jälkeen nokka kohti mäkeä. Suberppi oli hullun tilava ja neljän henkeä ja kaikkien kamat menee auton sisään ilman, että tarvitsee suuremmin sumplia. Taukona oli kauppareissu matkalla ja mökillä sitten pikaiset pastat naamariin ja kohti mäkeä.
Omalta osaltani pitkän talven jatkunut kuumotus sai väistyä kun päästiin jo mäkiin joista voi puhua mäkinä. Ourait. Pakkasta oli rapsakat 21 ja 'pientä' (jo pienikin tuuli tuntuu pirun kylmältä näissä pakkasissa) tuulta tunturissa. Päivä oli aurinkoinen ja näkyvyys mainio.

Ensimmäinen iltapäivä tutustuttiin mäkiin ja katseltiin oisko lunta pehmoista saatavilla. Parhaat siivut saatiin varmaankin Luosun puoleisista metsistä, jotka ovat kyllä melkoista peltoa. Vauhtia sai pitää yllä mutta reitit olivat kauniita.

Eini mettässä. (välillä lauta vitutti kun joutui hyppimään)

Ankkurin väliset metsät oli laskettu puhki näin Eteläsuomen hiihtoloman päätteeksi, mutta hieman sivummalla Luosun puolella, mistä on riski joutua haikkaamaankin sai tuntumaa pehmeään loivaan putikkaan.

Illalla päästiinkin nauttimaan Olympiaadiviihteestä kun lätkämatsissa Suomea vastassa oli USA... Kuinkas sitten kävikään. *!?P*rrr*?k!le!!

La.
Myös lauantai oli melkoisen kylmä. Rapiat 20 pakkasta ja tuuli yltyi lumisadetta kohti, jota oli luvattu illalle.
Ylläksestä täytyy nostaa hattua palveluille. Kylmän laskupäivän tauolla alaravintolassa pääsee kuulemaan välillä jopa livemusiikkia. Mukavaa kantrihömppää oli tarjolla. Ei paskempi tapa nauttia oluttansa ja lämmitellä varpaita.

 Tauko tekee hyvää kovalla pakkasella.

Outi oli päättänyt hiihtää murtsikkaa tämän päivän joten olimme rinteessä kolmestaan Einin ja Juhon kanssa. Iltapäivästä sovittiin että laskettaisiin Luosun offari, sillä se oli sopivan easyä kamaa Einillekin eikä haikata tarvitsisi ollenkaan kun kyyti poimii maisemareitiltä.

Tuuli oli käynyt voimakkaana ja kaikki hyvä lumi oli todellakin kadonnut Luosun puolelta ja se oli outoa kyllä parhaimmillaan ylhäällä. Vaikka kuinka toivoimme muuttui rinne vain korppuisammaksi alas mentäessä. Viimeiset metrit ennen metsää muuttui putskuksi, mutta ei se enää paljoa lämmittänyt. No tulipahan laskettua. Tässä parit fotot reitiltä.

Luosun puolen maisemia.

Huomaa Juhon faceplant taustalla :D

Su.
Sunnuntaina oltiin sovittu Juhon kanssa haikkaavamme Kellostapulia, jos vain lumi olisi hyvää. Suuntasimmekin heti aamusta kohti Kellogsia. Päivä oli hivenen lämpimämpi (-15C) kuin edelliset ja tuuli oli lähes kokonaan poissa.

Keskisen laen jälkeen saimme seuraksemme poron ja kohta arviolta parinkymmentä kaveria muutaman paikallisoppaan vetämänä. (sen näköistä oli kolailu, että ei salettiin ollut piippareita). Annettiin niiden mennä ja sumun hälvettyä valittiin omat linjat laskijan vasemmalta puolelta kurua. Lumi oli positiivinen yllätys eilisen jälkeen, sillä täältä löytyi koskematonta pakkaspuuteria paikasta riippuen. Ylhäällä oli korpulla mutta alempana oli jopa 30 senttiä (tosin ylös kiivetessä todistin sitä paikoitellen olevan sekä reiden, että sauvan verran).

Kyltissä varoitellaan vyöryistä, eikä syyttä. Mielestäni näin runsaalla lumella täällä on turha ilman piippareita laskeskella.

Ylempänä lumi oli vielä hieman korppua.

Kerran vielä poijat.
Lumi oli hyvää ja keli mainio joten alas päästyämme viritimme haikkikamat kuntoon ja takaisin ylös. Toinen laskulinja otettiin kurun reunalta laskijan oikealta puolelta. Lunta oli sen verran mukavasti, että edes rakkakivet eivät yltäneet kolistelemaan pohjia. Ite tein sen verran fataalin virheen, että survoin mäen päällä ennen toista laskua karvat lumisena reppuun. Vaikka vähän näppejä paleltaa niin kyllä ne kannattaa ottaa laskun ajaksi takin sisään omassa pussissaan, jotta liimapinta pysyy lämpöisenä.
Toisella nousulla oli hieman vaikeuksia saada karvoja pysymään pohjassa. Tästä syystä jouduttiin pitämään kesken nousun tauko... Mehua ja leipää (ei paha sekään).

Aijaijai-jai-jaijaa kun jalka ylös napsahtaa. Ja tätä tunnelmaa..

Suuntana Varkaankuru

Lopuksi päästiin kapuamaan ylös ja laskettiin metsää pitkin Varkaankurun laavulle. Sieltä sitten 718:iin minttukaakaolle. Laskupäivä jäikin vähän lyhyemmäksi, sillä yöjuna odotti Oulussa, jonne piti keretä. Loppupeleissä matkaajat odotti yöjunaa joka tuli reilun 2h myöhässä (prkl VR).

Note to self. Ei se juna aina autoa voita (vaikka siel voikin lepiä. Kalliski on ku mikä)
Reissussa oli vain N900 kamerana, joten kuvat on sen mukaisia.

Suksen huoltoa

Toisinaan hyviä käännöksiä ei saa ilmaiseksi.

Tänä talvena lunta on tullut todella paljon. Huomaan itsestäni, että laskureissujen lähestyminen ja ympärillä oleva puolen metrin nietokset ajavat pikkuhiljaa hulluuteen.

Olen useamman kerran pakkaskeleillä lenkkeillessä tai muuten vain ulkoillessa löytänyt itseni tonkimassa pehmoista valkoista kultaa ja kerääväni erilaisia havaintoja: lumen kerroksista, tuulien aiheuttamista lipoista, pakkasesta, pohjakiinnityksestä yms. Argh eikö sinne vuoristoon voisi jo päästä.

Lunta olisi kerrankin paljon, mutta mistä täältä Tampereelta löytyis laskettavia tönkäreitä? (kommentoikaa vaan jos tiedossa on)
Tänä talvena kuitenkin onnisti. Muutaman Himoksen koluamisen jälkeen tulin tulokseen, että parhaat setit löytyvät omasta lähimäestä Mustavuoresta. Seinät eivät kyllä ole aina parhaassa kunnossa mutta tällaisena talvena hyvinkin laskettavia. Lunta oli paljon (polviin asti) mutta pohjissa oli toivomisen varaa. Kiville kolisi muutamaan otteeseen ja kerran ihan kunnolla.

Tässä seuraus:

Koska paikkauspuikkoa ei ole ja ylläkselle oli lähtö heti parin viikon päästä oli jotain keksittävä. Puupintaa ei suksenpojhaan parane jättää näkyviin vaan se kannattaa puhdistaa ja peittää (esim paikkauspuikolla). Itellä ei sattunut olemaan, joten kokeneemmilta saadulla vinkillä suksen pohjaan vedettiin Super-Epoxya. Ensin siis puukolla hiekat ja kivet railosta veke, sitten vuolin kohonneen suksenpohjan tasaiseksi. Lopuksi monttuun vain reilusti superia ja katsotaan että tulee tiivis (ei kuplia).

Ta Da. Ruma kuin rullatuoli, mutta pelaa.