Tässä vielä video reissusta...
Mukana siis: Lari, Anssi, Pekka, Petri, Jussi, Jani ja Ari.
Toppturer i Troms 2012 from Lari Savolainen on Vimeo.
torstai 3. toukokuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Troms/Lyngen 2012 - osa 2
7.4 Skibotn
Yön aikana oli satanut noin 10cm uutta lunta. SummerDomemme talviominaisuudet joutuivat koetukselle, sillä kolme nukkujaa oli sulattanut noin puolet tästä lumimäärästä ja tiivistänyt kosteuden teltan sisälle. Untsikka oli litimärkä ulkopuolelta, sisältä se oli vain kevyen hikinen. Seuraavasta yöstä olisi tulossa kylmä. Hrrr.
Tämän päivän suunnitelma oli lähteä Skibotnin alueelle valloittamaan Normannviktindeniä, sillä sääennuste oli luvannut kovimpia lumisateita Tromssan puolelle. Päätimme ajaa maisemareittiä, ilman losseja. Matkaa kertyi ehkä hieman yllättäen yli 200 km. Tarkoituksena oli siis ajaa auringonpaisteiseen Skibotniin. Lopputulema ei ollut ennusteiden mukainen. Myös Skibotn oli täysin lumisateen peitossa ja sitä näytti tulevan vaakasuoraan. Keli oli siis aivan sama kuin lähdettäessä. Päätimme kuitenkin lähteä nousemaan, sillä keli ehtisi muuttua melkoisesti tunteja kestävän kiipeämisen aikana.
Nousua kelistä riippumatta |
Pilvet eivät kuitenkaan hävinneet minnekkään, eikä taivas näyttänyt mitään aukeamisen merkkejä, kun pääsimme puurajaan puolentoista tunnin nousun jälkeen. Päätimme jatkaa vielä kunnes kiviä tai muita maaston merkkejä ei enää näkyisi. Lunta oli tullut todella paljon, pehmeää oli noin puoli metriä.
Jatkoimme viimeiselle näkyvälle kivelle pitämään taukoa. Ylöspäin ei ollut järkeä jatkaa, sillä kukaan ei tuntenut tarkasti vuoren profiilia, eikä näkyvyys ollut juuri 10m enempää. Taukopaikkamme oli siis viimeinen tönkäre, jonka tässä kelissä pystyi löytämään. Emme tienneet tarkalleen missä suunnassa huippu oli ja joka puolella oli harmaata. Alla häämötti puuraja, mutta kaikki ennen sitä oli täysin harmaata. Kelin paranemista ei ollut mitään järkeä jäädä odottelemaan, sillä koko päivän oli ollut saman laista. Mielessä kävi kuitenkin, että salettiin alas päästyämme aurinko paistaa. Kukkulalla oleva lumi oli nimittäin parhainta laatua olevaa puuteria ja sitä oli aivan älyttömästi. Lasku puurajalle oli siis tehtävä pelkällä fiiliksellä.
Vahva luotto, että vielä paistaa |
Puurajasta alkoi temppuilusessarit. Droppipaikkoja oli paljon ja niitähän käytettiin. Itse jätin dropauttelut pikkukumpuihin, sillä repussani oli mukana Canon 600 järkkäri lisäpainona (ilman suojakoteloa totta kai). Lari, Pete ja Anssi vastasivat isoimmista dropautuksista. Yleisö keskittyi arvostelemaan lentorataa ja tyylikkyyttä. Hauskaa oli.
Drop it like its hot... |
Värien kaunis puute |
Lari ihmettelee aurinkoa |
Matkalla alas taivaalliset maisemat aukenivat ja jylhät Pohjois-Lyngenin vuoret nousivat toisella puolella vuonoa korkeuksiin jyrkkinä seininä suoraan merestä. Hieman aavemainen hämy toi valokuviin mahtaman tunnelman, kuin ne olisi otettu suoraan mustavalkoisina.
Vaatteet vaihtoon ja autot käyntiin. Päivän päätteeksi pari pikku lossiristeilyä kohti Tromssan niemimaata Lyngenin halki. Paluumatka sujui lossien ansiosta huomattavasti ripeämmin kuin meno.
Lossimatka tarjosi mukavan lepohetken |
Kalastajat palaavat reissultaan |
Lyngenin jylhät maisemat |
Leirissä oli jo hämärää kun saavuimme. Suunnattomaan nälkään kelpasi mikä tahansa lämmin ateria. Päivä oli mennyt ilman suurempia aterioita. Illalla pakkanen kiristyi ja pääsimme tarkastelemaan leiriin jääneitä kosteita kamoja. Päivällä hikoillut kerrastot jäätyivät hetkessä hassun muotoisiksi kun ne kaivoi repusta. Onneksi makuupussi tuntui pehmeältä. Kiristyvä pakkasilma ja hyvin tuuletettu teltta auttoi kuin auttoikin pintamäräksi kastuneeseen untuvapussiin. Luojan kiitos, sillä yöllä olisi kyllä hypotermia iskenyt mikäli pussi olisi ollut vielä märkä koppura.
8.4 Fagerfjället
Aamutunteina oli kylmä. Yön pimetessä jouduin ensimmäistä kertaa lisäämään kerrastoa makuupussiin, vaikka edelliset yöt oli mennyt mukavasti boksereissa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jouduin nukkumaan pussissa pipo päässä. Edellisellä reissulla mukana ollutta kaminaa kävi vähän ikävä. Onneksi uni tuli kylmyydestä huolimatta.
Sunnuntaiksi oli luvattu puolipilvistä. Aamun sarastaessa saatoimme bongata vain muutamia pilven hattaroita siellä täällä. Taivas sinerti. Laaksomme oli vielä kukonlaulun aikaan reippaasti pakkasella. Aamiaisten jälkeen ähistin pitkän tovin jäähileisiä monoja jalkaan. (matka autoille oli hiihdettävä) En muista että koskaan varpaani olisivat olleet niin jäässä kuin tänä aamuna.
Olimme suunnitelleet kiipeävämme Finnheimfjälletille, mutta tarkasteltuamme nousuohjetta olimme alkaneet epäillä nousun ainoaa vaikeaa kohtaa. Noin 35 astetta oleva osuus, joka leikkaa itäänpäin olevan lumilipan. Kiikaroimme kohdetta alhaalta käsin ja päätimme että nyt ei ole oikea aika lähteä valloittamaan tätä mäkeä. Lännestä puhaltanut tuuli ja runsaat lumisateet saattoivat tehdä alueesta vaarallisen. Päätimme suunnata läheiselle Fagerfjälletille.
Helppoa nousua mahtavissa maisemissa. Edes rikkinäinen trekkeri ei haittaa. |
Omat jäljet |
Ylempää aukeavat maisemat olivat kohillaa... |
Anssi topissa |
Ei siinä paljoo kuvia jaksanu räpsiä.
Meiksi |
Lari |
Jussi |
Jani |
Aurinko oli jo selkeästi pehmittänyt lännen puoleisia linjoja ja lumi muuttui noustessa raskaammaksi. Onneksemme isompi pilvilautta lipui ylitsemme nousun aikana. Lumi pysyi hyvänä. Lari, Anssi, Pete, Ari ja minä valitsimme pohjoiseen suuntaavan hieman jyrkemmän linjan. Lumen arveltiin pysyneen yhä hyvänä. Ja hyväähän se oli vieläkin. Pääsimme vuorotellen korkkailemaan uusia kenttiä, joita kukaan ei ollut vielä laskenut. Mahtavaa tellucruisailua. En tuota jyrkempää enää kaivannutkaan. Pöllyttely vei voiton jyrkemmän laskuhaluista.
Alempana puurajassa löysimme vielä tänään lauenneen laattavyöryn, josta laskujälki tuli ulos. Onneksi. Joku oli selvinnyt säikähdyksellä. Olimme ehkä yliarvioineet lumen turvallisuuden laskiessamme jyrkempiä osuuksia ylempänä. Alempana patja oli ainakin päässyt murtumaan. Tulimme takkuisen metsäosuuden hitaammin, sillä lumi oli muuttunut raskaaksi ja tahmaiseksi. Alhaalla autolla tunnelmat olivat ymmärrettävästi katossa. "Earn your turns" oli tällä kertaa maksanut takaisin korkojen kera.
Pete |
Ari |
Iltaa kohti laaksomme veti taas pakkaselle ihan kunnolla. Alun perin Tromssaan katsotut säätiedot eivät todellakaan pitänyt paikkaansa. Kyllähän siinä merellä saattaa yöpakkanen jäädä -6C tuntumaan. Täällä laaksossa lukema pomppasi heti yli -10C kun aurinko katosi vuorenhuippujen taa. Tästäkin yöstä tulisi kylmä. Pilviä ei näkynyt missään.
Yöllä oli pakko vetää makuupussissa pipo päähän ja pitää pussin hupussa niin pientä ilma-aukkoa kuin mahdollista. Kylmä oli kuin siperiassa. Voi vain ihmetellä miten Lari selvisi kuitupussilla yösta... Ehkä talviteltta piti puolestaan vähän paremmin lämpöä.
Aamulla jätimme aamiaiset väliin. Pakkasimme kamat ja teltan. Rinkat selkään ja kohti autoa. Jussi, minä ja Pete livistimme siis pois tiistaiksi töihin. Maanantai olisi täysi ajopäivä. Autolle päästyämme osa totuutta paljastui. Toyotan mittarissa oli vielä klo 8 aikaan -18C. Kuka tietää kuinka kylmä yö oli ollut...
Muu remmi laskisi mäkiä vielä viikon, tosin mökkimajoituksessa.
Selvisimme matkasta mukavasti, ja matkan pituus oli enemmänkin asennoitumiskysymys. Jussi jäi Ouluun, ja Pete Jyväskylään. Puolelta öin alkanut viiminen sprintti Jyväskylästä tarjosi väsymyksen kanssa haasteita, mutta sekin meni Leevi and the Leavingsiä rallatellessa...
Loppuun puuterikollaasi, vikana Anssi. |
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Troms/Lyngen 2012
Alkusanat
Muksun syntymän jälkeen pidemmät reissut poikaporukalla saattavat jäädä vähemmälle. Viikon verran oli sentään kertynyt laskuja Pyhällä perheen parissa tälle kaudelle. Lisäksi tietysti Bläkärin haikkaus/putsku/tekniikkatreenejä. Parhaat puuterisiivut löytyivätkin tähän mennessä Pyhän Aittokurusta, sekä sen takana laskeutuvasta tattimaasta.
4.4
Jo useampana vuotena puhuttu Lyngenin (vol 2) reissu oli kuitenkin mennyt hallitukselta läpi, ja suuntana oli Tromssan niemimaa. Edessä oli keskiviikon iltarupeama Ouluun majoittumaan Rikulle, mutta ensin oli tavattava Helsingin saattue Jyväskylässä. Otin Toyon alle ja lähdin luukuttaa...
Reissuun lähti siis 7 ukkoa: minä, Lari, Anssi, Jani, Ari, Petri, ja Jussi. Ennalta tunsin vain Larin, Anssin ja Janin.
5.4
Aamun valjetessa saimme nauttia isäntämme vieraanvaraisuudesta lämpimin voileivin ja tuoksuvan pekonin kera unohtamatta kuitenkaan pakastetuoreita mustikoita. Tälläisista olisi turha haaveilla lähipäivien trangia-aterioilla.
Nappasimme mattimyöhäiset Petrin ja Jussin mukaan Oulun rautatie-, sekä lentoasemalta ja lähdimme kohti Tromssa hieman ennen ysiä. (ylläri että sekä lennot että VR oli vaiheessa)
Parilla tauolla mentiin: sekä erittäin ystävällisellä Pellon Shellillä, että norskien ruuhkauttamalla Kilpisjärvellä.
Matka sujui mukavasti. Pellot muuttuivat pikkuhiljaa ylängöksi suomineidon käsivarressa ja heti rajan ylitettyä ylänkö taittui vuoristoksi. Tromssan niemimaalla meitä odotti auringon sijaan lumisade, mikä ei yllättänyt sillä alueelle oli luvattu viikon sisään noin puoli metriä valkoista kultaa...
Pystytimme leirimme vedenottopaikkaa hetken arvottuamme Nakkevatnet järven tienoolle puron varteen. Leirimme oli kahden vuorijonon välissä laaksossa. Vieressä nousivat Storheimfjället, sekä Nakkefjället. Vaikka olimme myöhään liikkeellä saimme kuin saimmekin leirin kasaan ennen pimeän tuloa kahdeksan ja yhdeksän välillä. Kolme telttaa muodostivat mukavan kommuunin. Itse sain paikan legendaariseksi muodostuneessa Haltin-SummerDomessa. Trangia tulille ja vettä hakemaan. "-Voi vittu jätkät tää vesi on iha ruskeeta", huusi Anssi. Onneksi väärä hälytys, vedenottoaukon teko oli vain sohaissut pohjasta sedimenttiä liikkeelle. Vesi oli kuin olikin kirkasta ja erittäin raikkaan makuista kunhan hetki odoteltiin. Ruoan jälkeen maittoi uni, tai siis oli ihan mukava mennä nukkumaan, mutta itsellä oli kyllä vaikeuksia nukkua yhtenäkään yönä kunnolla omalle rangalle liian lyhyessä teltassa.
6.4
Aamu sarasti pilvisenä, joskin aurinko näyttäytyi toisinaan raoistaan ja väläytteli meille lähivuoria vuorotellen, kuin lampulla osoittaen. Muualle katsottaesssa ei näkynyt kuin harmaata pilveä. Päätimme kiivetä loivahkon lähimäen Stroheimfjelletin, sillä se näytti mukavalta ja matkalla pääsisi arvioimaan alueen lunta ja turvallisuutta.
Vuorovedoin teimme jälkeä unpihankeen. Lunta oli arviolta 40 cm ennen kovempaa kerrosta, joten vetovuorot oli rankkoja. Pikkuhiljaa saavutimme kuitenkin puolimatkan kivelle hyvässä säässä. Joku vanhempi paikallississi oli hiihtänyt meidät kiinni jumalattoman läskeillä suksillaan ja morjesti mennessään ohi, kun pidimme taukoa.
Ylöspäin mennessämme keli huononi näkyvyyden kuin tuulenkin suhteen joka alkoi painaa voimakkaasti lännestä. Kauaa ei tarvinnut kiivetä kun kärkiryhmämme tavoitti norskin ja sovimme vuorottelevamme vedoista. (lunta oli yhä se 30-40 cm putskua, vaikka lähestyimme 1000 m korkeutta).
Noin 5 tuntia kavuttuamme pääsimme huipulle jossa tuuli melko lailla. Olin onnistunut jumittamaan vasemman nivuseni toden teolla tehdessäni uraa melko pitkän siivun ennen huippua. Kuuma juotava maittoi huipulla untsikka tuli tarpeeseen. Varusteet laskukuntoon ja valmistautuminen laskuun. Päätimme odotella hetken aukkoa pilvessä, jotta kontrastit saisi paremmaksi laskua varten.
Anssi oli suunnitellut että voisimme laskea pohjoisseinän satulan, joka oli noin 35 astetta. Tämä jäi haaveeksi, sillä sankka pilvi sekä satulalle puhaltava tuuli lisäsivät riskiä merkittävästi. Lähdimme sopivan pilviaukon tullen laskemaan nousureittiä. Loiva mäki ei kuitenkaan sujunut kovinkaan hyvissä laskennallisissa merkeissä puuterista huolimatta, sillä käännöksiä ei juurikaan voinut tehdä. Anssi, minä, Lari ja Pete poikkesimme nousureitiltä ja laskimme yhden lyhyen jyrkemmän siivun suoraan telttojen suuntaan reunajyrkäntellä olevan lumilipan jälkeen. Parasta laskua löytyi kuitenkin harvan metsän alkaessa, sillä kontrastia puuttui edelleen.
Telttapaikoilla ruoat naamariin. Pasta & Chilinakit. Tänään mentiin unille ajoissa jo valoisan aikaan. Oisko kello ollut noin kahdeksan.
Muksun syntymän jälkeen pidemmät reissut poikaporukalla saattavat jäädä vähemmälle. Viikon verran oli sentään kertynyt laskuja Pyhällä perheen parissa tälle kaudelle. Lisäksi tietysti Bläkärin haikkaus/putsku/tekniikkatreenejä. Parhaat puuterisiivut löytyivätkin tähän mennessä Pyhän Aittokurusta, sekä sen takana laskeutuvasta tattimaasta.
4.4
Jo useampana vuotena puhuttu Lyngenin (vol 2) reissu oli kuitenkin mennyt hallitukselta läpi, ja suuntana oli Tromssan niemimaa. Edessä oli keskiviikon iltarupeama Ouluun majoittumaan Rikulle, mutta ensin oli tavattava Helsingin saattue Jyväskylässä. Otin Toyon alle ja lähdin luukuttaa...
Reissuun lähti siis 7 ukkoa: minä, Lari, Anssi, Jani, Ari, Petri, ja Jussi. Ennalta tunsin vain Larin, Anssin ja Janin.
5.4
Aamun valjetessa saimme nauttia isäntämme vieraanvaraisuudesta lämpimin voileivin ja tuoksuvan pekonin kera unohtamatta kuitenkaan pakastetuoreita mustikoita. Tälläisista olisi turha haaveilla lähipäivien trangia-aterioilla.
Nappasimme mattimyöhäiset Petrin ja Jussin mukaan Oulun rautatie-, sekä lentoasemalta ja lähdimme kohti Tromssa hieman ennen ysiä. (ylläri että sekä lennot että VR oli vaiheessa)
Pojat lepää |
Kalastajat liikkeellä vuonossa |
Just cruising... |
Pystytimme leirimme vedenottopaikkaa hetken arvottuamme Nakkevatnet järven tienoolle puron varteen. Leirimme oli kahden vuorijonon välissä laaksossa. Vieressä nousivat Storheimfjället, sekä Nakkefjället. Vaikka olimme myöhään liikkeellä saimme kuin saimmekin leirin kasaan ennen pimeän tuloa kahdeksan ja yhdeksän välillä. Kolme telttaa muodostivat mukavan kommuunin. Itse sain paikan legendaariseksi muodostuneessa Haltin-SummerDomessa. Trangia tulille ja vettä hakemaan. "-Voi vittu jätkät tää vesi on iha ruskeeta", huusi Anssi. Onneksi väärä hälytys, vedenottoaukon teko oli vain sohaissut pohjasta sedimenttiä liikkeelle. Vesi oli kuin olikin kirkasta ja erittäin raikkaan makuista kunhan hetki odoteltiin. Ruoan jälkeen maittoi uni, tai siis oli ihan mukava mennä nukkumaan, mutta itsellä oli kyllä vaikeuksia nukkua yhtenäkään yönä kunnolla omalle rangalle liian lyhyessä teltassa.
Telttakommuuni |
Yön kajo |
6.4
Aamu sarasti pilvisenä, joskin aurinko näyttäytyi toisinaan raoistaan ja väläytteli meille lähivuoria vuorotellen, kuin lampulla osoittaen. Muualle katsottaesssa ei näkynyt kuin harmaata pilveä. Päätimme kiivetä loivahkon lähimäen Stroheimfjelletin, sillä se näytti mukavalta ja matkalla pääsisi arvioimaan alueen lunta ja turvallisuutta.
Jalka ylös napsahtaa... |
Ylöspäin mennessämme keli huononi näkyvyyden kuin tuulenkin suhteen joka alkoi painaa voimakkaasti lännestä. Kauaa ei tarvinnut kiivetä kun kärkiryhmämme tavoitti norskin ja sovimme vuorottelevamme vedoista. (lunta oli yhä se 30-40 cm putskua, vaikka lähestyimme 1000 m korkeutta).
Noin 5 tuntia kavuttuamme pääsimme huipulle jossa tuuli melko lailla. Olin onnistunut jumittamaan vasemman nivuseni toden teolla tehdessäni uraa melko pitkän siivun ennen huippua. Kuuma juotava maittoi huipulla untsikka tuli tarpeeseen. Varusteet laskukuntoon ja valmistautuminen laskuun. Päätimme odotella hetken aukkoa pilvessä, jotta kontrastit saisi paremmaksi laskua varten.
Storheimfjelletin topilla tuulee |
Ruokahetki ja venyttelyt |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)